Search results for "kansainvälinen talous"
showing 10 items of 14 documents
Velka on totaalinen sosiaalinen fakta
2015
Maailmantaloudessa kriisistä on tullut uusi normaalitila. 1990-luvun lopun Aasian ja Etelä-Amerikan taantumien logiikka toistuu 2000-luvulla Yhdysvalloissa ja vanhalla mantereella. Nämä kaikki kriisit ovat kehkeytyneet finanssitalouden keskeisimmän elementin, velan, logiikan mukaan. Velka ei ole kuitenkaan yksinomaan taloudellinen ilmiö. Pikemminkin se on valtasuhde, joka selittää esimerkiksi julkista keskustelua sosiaaliturvasta ja jäsentää ihmisten ajallisuutta. nonPeerReviewed
Time-varying conditional correlation : effect on international portfolio diversification in Southeast Asia
2017
Tämä tutkimus tarkastelee USA:n ja valittujen Kaakkois-Aasian kehittyvien maiden markkinoita; Philippiinejä, Indonesiaa, Malesiaa ja Thaimaata. Tutkimus antaa tuloksia sekä USA:n että indonesialaisen sijoittajan näkökulmasta. Merkittävä rooli tutkimuksessa on ajassa muuttuvan korrelaation havainnollistamisessa osakeindeksien välillä käyttäen apuna Englen vuonna 2002 esittelemää DCC-GARCH mallia. Tutkimuksessa käytetty data on vuodesta 1988 vuoteen 2015 saakka. Tulokset paljastavat kuinka valittujen osakemarkkinoiden välinen korrelaatio on muuttunut kolmen kriisin - Aasian kriisin, teknologiakuplan ja globaali talouskriisin - myötä ja onko muutos ollut pysyvää vai ei. Lisäksi tutkimuksessa t…
Essays on current account imbalances
2017
Global current account imbalances and intra-euro area imbalances have been at the forefront of academic and policy debates for the last ten years. This thesis examines the determinants of current account balances and external adjustment. It consists of an introduction and four empirical studies. This thesis highlights the importance of institutional factors such as differences in national cultures and cross-country differences in the coordination of wage bargaining on external balances. The first study investigates the effects of deep determinants on current account balances. The point estimates are economically and statistically significant, suggesting that countries populated by Roman Cat…
Justice in the Sustainability Curriculum
2021
Makroselityksistä, vakauttajavaltioista ja kapitalismista
2016
Wolfgang Streeck avaa kirjassaan Ostettua aikaa (Streeck 2016) kapitalismin ja demokratian suhdetta. Tämä on olennaista ja ajankohtaista. Taloudellisten toimijoiden kyky suojautua demokraattiselta yhdenvertaisuusperiaatteelta on kapitalismin analyysin ydinkysymyksiä. On myös hyväksi, että marxilainen lähestymistapa lisää painoarvoaan yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa. Kapitalististen yhteiskuntien muutosdynamiikkaa on vaikeaa selittää kokonaan ilman marxilaisia työkaluja. Järjestelmän selittäminen sen sisäänrakennettujen ristiriitojen kautta on huomattavasti hedelmällisempää kuin keinotekoiset tasapaino-oletukset. Itse kirja ei kuitenkaan ole yhtä ongelmaton kuin sen tutkimuksellinen …
Digitalization of global economy and public sector funding
2018
This report aims to trigger discussion. Our recent research reveals that digitalization, platform economy, Internet of Things, and artificial intelligence will change the structures of the global economy. All this will have an impact on the sources of the public sector funding. We present here strong claims because the solutions should be identified and discussed widely in the Finnish society. The scientific background you will find from references. We had the pleasure to work with a group of taxation experts with a wide and diverse background. We are grateful for the contribution of the PVN researchers: Raija Koivisto, Heidi Auvinen, Brenda Fox, Victor Vurpillat and David Rejeski. Conclusi…
Business Ethics in Global Economy
1999
Tiedon omistaminen on valtaa : globalisoituvan patenttijärjestelmän poliittinen moraalitalous ja globaali kapitalismi
2008
Globalisoituvassa patenttijärjestelmässä ei ole kyse globaalin kapitalismin teknisestä yksityiskohdasta, vaan merkittävästä yhteiskunnallisesta kysymyksestä. Tämän havaitsi Ilkka Kauppinen sosiologian väitöskirjassaan tutkiessaan globalisoituvaa patenttijärjestelmää ja Maailman kauppajärjestön (WTO) vuonna 1994 hyväksymää sopimusta teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS).Kehitysmaissa elävien ihmisten kannalta ongelmallisimmat patentit koskevat esimerkiksi maataloutta ja lääketeollisuutta, koska patentit mahdollistavat näillä aloilla tuotettavien elintärkeiden hyödykkeiden monopolihinnoittelun. Patenttijärjestelmällä on yhteytensä myös ilmastonmuutokseen, kos…
Financial system in steering the economy towards planetary well-being
2024
This chapter discusses the possible roles that financial system may play in steering economic production towards planetary well-being. The costs associated with using natural resources are seldom equal to the actual environmental costs incurred. The present chapter proposes linking Sir Partha Dasgupta’s Impact Equation and the standard asset pricing framework and discusses the roles that financial institutions and central banks as well as debt and equity funding play in supporting production that preserve planetary well-being via the incentives of those in need for and those willing to supply funding. It is proposed that the increasing costs of capital and the financial exclusion of non-env…